Prepsikka

Ritvanen.net säästää aikaa ja rahaa

Törmäsin Mikko Ritvaseen BNI Espoo Star -ryhmän aamiaiskokouksessa joskus kesällä 2015. Kuuntelin hänen 60-sekuntista pitchaustaan ja ajattelin, että kyllähän on kaverilla suuret puheet. Osaa kaiken mahdollisen PC:stä, Macista, älypuhelimista, tietoturvasta ja ties mistä. Tietysti olin epäluuloinen, koska olen törmännyt vastaaviin kavereihin vuosien varrella kymmeniä kertoja. Suurimmalla osalla on ollut vain suuri suu.

Olen oppinut arvostamaan tekoja. Puheilla ei ole merkitystä, paitsi jos niissä on riittävän houkutteleva sisältö, kuten Ritvasen viimeisimmässä BNI-ryhmän myyntispiikissä. Kaveri lupasi lisää tehoa koneeseen naurettavan pienellä, kiinteähintaisella investoinnilla. Pakkohan se oli itsekin kokeilla. Vuonna 2011 ostamani MacBook Pro on nimittäin alkanut hidastua jo siinä määrin, että välillä tuntui kuin olisin PC:n kanssa tekemisissä.

Ritvanen päräytti toimistolleni perjantaina 5.2. klo 13.30. Jo ennen sitä hän perusteli ajankohdan: hän tekisi työn silloin, kun minä olen vapaalla. Koneen päivitys ei häiritsisi arkirutiinejani. Mieleeni palasivat iloiset muistot ketteristä IT-osastoista työurani aikana; Nokia, Sonera, VR-konserni. Not. Ritvanen puhui ICT-hepreaansa lähes suu vaahdossa. Resepti koneelle olisi kuulemma selvä: kannattaa tehdä sitä, tätä ja tuota, koska XYZ ja file vault ja hyppää voltti ja mitä lie.

Olen itse onnekseni tiputtautunut tästä teknoheprean kelkasta jo varmaan 10 vuotta sitten. Aloitimme Ritvasen kanssa bittimurskainten väkertämisen samoihin aikoihin 80-luvulla. Hän Commodore 64:stä, minä Salora Managerista. Ritvasella on pidemmät hermot kuin minulla. En ole enää vuosiin saanut kaikilta sukulaisilta veloituksettomia yhteydenottoja tyyliin ”Mikähän mun koneessa on, kun se ei toimi?”

Lauantaiaamuna klo 10.31 Ritvanen lähetti tekstiviestin: ”Huomenta. Kone valmis.” Sunnuntaina klo 15.30 hän seisoi ovellani MacBook Proni kanssa. Ohjeisti henkilökohtaisia jatkotoimenpiteitä, joita joudun tekemään jotta saisin koneeni lopullisesti tulille. Marssin yläkerran toimistohuoneeseen ja katsoin konetta. Saatanan Ritvanen! Se oli kiillottanut kannenkin niin, että se kiilsi kuin papin… no, sanotaanko, että se näytti aivan uudelta! Avasin kannen varovasti. Näyttö oli putsattu. Näppäimistö oli uutta vastaavassa kunnossa.

Olin jo lähellä ostaa uuden MacBookin, mutta Ritvasen tekohengityksen jälkeen pärjään tuolla vielä monta vuotta. Koneessa on nyt uusi kiintolevy ja enemmän muistia. Ritvasen suuret puheet monipuolisesta osaamisestaan eivät olleetkaan puppua. Onneksi en uskonut ensivaikutelmaani ja päätin kokeilla. Nyt voin suositella ihan jokaiselle, joka hermoilee koneensa kanssa. Seuraavaksi aion antaa vanhan Lenovoni Ritvasen viritettäväksi. Kuulemma 160 eurolla saa ihmeitä aikaan.

Ritvanen.net säästi aikaani. Rahaa säästyi yli tonni verrattuna uuden hankintaan. Koneen päivitys ei häirinnyt laskutettavan työn tekemistä. Ritvanen ylipalveli minua putsaamalla koneen myös fyysisesti. Kyllä on monella opeteltavaa asiakaslähtöisyydestä. Minullakin.

Pistä jakoon: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Keittiökin alkaa pikkuhiljaa näyttää keittiöltä. #sisustus #remontointi #teeseitse

test Twitter Media - Keittiökin alkaa pikkuhiljaa näyttää keittiöltä. #sisustus #remontointi #teeseitse https://t.co/Volr2J3KXX
Kaikki oikeudet ja naurut pidätetään. Copyright © 2008-2017 Prepsikka Oy. Y-tunnus 2202417-7.