Prepsikka

Laaduntavoittelu on oppirahojen lottopotti

Saimme upeanmahtavanerinomaisen tuotantotiimini kanssa puserrettua Business Espoo -julkaisun viimeisetkin pilkut kohdalleen tänään. Aviisi menee pian painoon, ja sieltä suoraan Espoon Yrittäjien jäsenille ja yhteistyökumppaneille.

Kolmas kerta toden sanoo tässäkin projektissa. Kun Espoon Yrittäjien toimitusjohtaja Erkki Pärssinen vuonna 2013 kertoi, että Espoon Yrittäjillä pitäisi olla Nordic Business Reportin kaltainen julkaisu, innostuin. Yrittäjien tekemä lehti espoolaisista jäsenyrittäjistä.

Ensimmäinen Business Espoo ilmestyi tammi-helmikuun vaihteessa 2014. Seuraava samaan aikaan 2015 ja tällä hetkellä olemme alle kolmen viikon päässä vuoden 2016 julkistuksesta.

Kun aloin pohtia ensimmäisen version tuotantoa, löysin graafikon Twitteristä: Aki Vänni. Yhden valokuvaajan nappasin Nordic Business Forumista, toisen löysin Facebookista. Sisällöntuottajiin olin törmännyt enemmän tai vähemmän sattumalta jo aiemmin. Lähes samalla tiimillä teimme myös seuraavan version.

Osa aiemmasta tiimistä löysi itselleen muuta tekemistä, ja Mestari Vänni sai silmäänsä hermovaurion, joka esti häntä työskentelemästä päätteellä. Päätin päivittää saman tien koko tuotantotiimin valokuvaajia lukuun ottamatta.

Vuoden 2016 julkaisu on juuri sellainen, jonka unelmoin tekeväni. Tai siis, jollaisen halusin vetämäni tiimin tekevän. Päätoimittajana minulla on omat vastuuni, enkä kirjoittanut kuin yhden vaivaisen artikkelin. Keskityin suunnitteluun, projektinjohtoon, sekä sisällöntuottajien ja graafikon ohjaamiseen.

Päämääränäni oli alun perinkin tehdä sellaista, josta sekä tilaaja että kaikki tekijät voisivat olla ylpeitä. Olen tämän projektin aikana oppinut etäjohtamaan taiteilijoita ja luovan työn tekijöitä. Se on kuulkaa sellainen johtamisen laji, jota ei kouluissa opeteta. Lisäksi olen oppinut lehden teosta tämän projektin aikana enemmän kuin viitenä aiempana kertana yhteensä.

Kun fokus on itse tekemisessä ja laadussa, ja raha on toissijainen elementti, on lopputulos murhaava. Ei, vaan hurmaava. Laaduntavoittelu tällä kertaa oli minulle varsinainen oppirahojen lottopotti. Puolen vuoden korkeakoulu.

Minulla on ollut kunnia työskennellä tässä projektissa sekä kokeneiden konnien että tulevaisuuden kirkkaiden tähtien kanssa. Julkinen kiitos jo tässä vaiheessa tiimille:

  • Ari Niskanen – taitto, kuvitus, grafiikka ja ulkoasu
  • Mikaela Holberg – valokuvaus
  • Nina Mönkkönen – valokuvaus
  • Marjukka Puolakka – sisällöntuotanto
  • Elina Mäkinen – sisällöntuotanto
  • Saija Valkonen – sisällöntuotanto
  • Ville Kormilainen – sisällöntuotanto
  • Deron Fuller – sisällöntuotanto
  • Marianne Sundblad – sisällöntuotanto
  • Reeo Tiiainen – videotuotanto

Nyt vain into pinkeänä odotan, että saan esitellä tuotostamme julkisesti!

Pistä jakoon: Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Melkein voitettiin jääkiekossa. Vastustaja tasoitti viimeisellä sekunnilla. Vähän söi.

Kaikki oikeudet ja naurut pidätetään. Copyright © 2008-2017 Prepsikka Oy. Y-tunnus 2202417-7.